(Uudemmat blogimerkinnät löytyvät klikkaamalla tästä.)

Aleksis Kivi -näytelmä alusta loppuun kesällä 2013. Vanhimmat blogimerkinnät sivun alaosassa.


30.08.2013 Hurjan hauska karonkka!

karonkka1.jpg

Perjantaina 30.8. koko produktiossa mukana ollut väki palasi vielä kerran Taaborinvuorelle, tällä kertaa ilman yleisöä. Vietimme hauskaa karonkkaa koko porukan voimin, ja elokuun aurinko paistoi.
karonkka2.jpgLuvassa oli ruokaa ja juomaa, hauskoja esityksiä, kiitospuheita ja mukavaa yhdessäoloa. Alla kuvasatoa tapahtumasta:

karonkka3.jpg
karonkka4.jpg

karonkka5.jpg
karonkka6.jpg
karonkka7.jpg

Johtokunnan edustaja Tuia Palonen luki puheenjohtaja Lea Hirvasniemi-Haverisen laatiman kiitospuheen. "elämä on iloleikki ja se leikki alkakoon nyt!"

karonkka8.jpg

Kiitokseksi tästä kesästä lahjoitti Kivi-juhlat kolme kaunista Elina Airikkalan tekemää huivia Irja Rätölle (Charlotta Lönnqvist), Antti Haikkalalle (mm. Juhani, Esko, Bergbom) sekä Esa-Matti Smolanderille (Aleksis Kivi).

karonkka9.jpg

Niin ikään harjoitusten aikana näyttelijöiden ravitsemuksesta huolehtinut Hilkka Ylä-Jääski sai sylin täydeltä kiitoksia.

karonkka10.jpg
Myös yleisöltä kiitosta vuodesta toiseen keränneet makkaramyyjät Maija ja Veikko Tervonen ovat kiitoksensa ansainneet!

karonkka11.jpg
Suuret kiitokset ja halaukset kuuluvat ehdottomasti myös puvustaja Marjaana Laajakoskelle!

karonkka12.jpg
Mm. lehtoria näytellyt Antti Malinen astui lavalle kiittämään nuorta Aleksista näytellyttä Akseli Lehtistä.

karonkka13.jpg
Ja sitten hauskoja yhteisleikkejä! "Kenen puoleen kääntyisit, jos..."

karonkka14.jpg
karonkka15.jpg
karonkka16.jpg

Ja sitten laulettiin vastakkaista joukkuetta suohon! Oli muuten äärimmäisen tasaväkinen (ja pitkä!) kilpailu!

karonkka17.jpg
karonkka18.jpg

Pääsimme myös nauttimaan tanssiesityksestä.

karonkka19.jpg
Tämän kesän nuoret näyttelijät esittivät hulvattomia versioita näytelmän eri kohtauksista! Tässä ollaan Purnuksen kartanossa.

karonkka20.jpg
Ja tässä Akseli ja Julius Lehtinen esittävät oman tulkintansa Purnuksen kartanossa -kohtauksesta. Voin vain todeta, että Kivi-juhlien tulevaisuus on kyllä ehdottomasti turvattu - meillä on äärimmäisen taitavia nuoria lupauksia joukossamme!

Vielä kerran: lämmin kiitos kaikille mukana olleille!


23.08.2013 Viimeisiä viedään!

esitys12.jpg

esitys22.jpg

Esityksiä on jäljellä enää kolme! Näytelmää on ylistetty ja kehuttu ihan kilpaa, vilpittömästi koko tuotantotiimi toivoisi mahdollisimman monen näkevän tämän näytelmän - se on oikeasti katsomisen ja kokemisen arvoinen! Eilisessä esityksessä yleisö nousi taputtamaan seisaalleen, ja kyllä ovat näyttelijät ne aplodit ansainneetkin!

Lippuja saa vielä ennen esitystä portilta (käteisellä) ja ilmaista paikoitustilaa löytyy runsaasti, Taaborille kelpaa tulla isollakin porukalla!

Esitykset viikonloppuna 24.-25.8. klo 15 sekä tiistaina 27.8. klo 18.

Kivi-juhlilla kesä jatkuu vielä hetken! :)


08.08.2013 Elokuun esitykset lähestyvät

astakarell.jpg(Kuva: Asta Karell)

Pieni keskikesän tauko esityksissä alkaa olla ohi ja Aleksis Kiven tekijät palailevat Taaborinvuorelle. Elokuun ensimmäinen esitys on tiistaina 20.8. klo 18. Esityksiä on yhteensä kuusi ja kaikkiin näytöksiin ehdit vielä ostaa liput NetTicketistä. Kannattaa kuitenkin olla nopea, jotta varmistat paikkasi katoksen alta!

Esitys on saanut erittäin hyvät arvostelut katsojilta ja kriitikoilta, mistä koko produktion väki on äärimmäisen ylpeä! Ennen elokuun esityksiä näyttelijät ja muusikot käyvät muutamissa lämmittelyharjoituksissa, jotta esitykset jatkuvat yhtä laadukkaina. Tämä on ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoista teatteria!


16.06.2013 Viides esitys

Suuri kiitos tähänastiselle yleisöllemme, joka on urheasti toisinaan myös vesisateen läpi saapuneet suojaavan katoksemme alle! Kokemuksesta voimme kertoa, että vesisade ei ole mikään este tulla todistamaan kesän teatteritapausta (lue vaikka Helsingin Sanomien arvostelu). Katos antaa suojaa ja oikeastaan tuo myös jonkinlaista taianomaista tunnelmaa esitykseen. Tänäänkin aurinko pilkahti vesisateen läpi täsmällisesti juuri siinä kohdassa, kun kuorossa laulettiin "ja elokuun aurinko paistaa". Jonkinlainen Kiven henki täällä varmasti vaikuttaa. 

Tiistaina 18.6. klo 18 on viimeinen esitys ennen pientä kesätaukoa (ja tiistaiksi on luvattu kunniaksemme aurinkoista säätä). Aleksis Kivi palaa näyttämölle jälleen elokuussa 20.8. klo 18 - vilpittömästi toivomme, että mahdollisimman moni näkisi tämän näytelmän siksi, koska se oikeasti on katsomisen ja kokemisen arvoinen! Tätä mieltä ovat katsojamme: lue katsojien kommentteja täältä. Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita!

esitys1.jpg

esitys2.jpg

esitys3.jpg

esitys4.jpg

esitys5.jpg


11.06.2013 Ensi-ilta

enskari.jpg

Ensi-ilta on onnistuneesti takana. Huikea veto, mahtava yleisö ja loistava tunnelma! Kiitos kaikille! Seuraava esitys onkin jo huomenna 12.6. klo 18, samaan aikaan myös torstaina 13.6. Viikonlopun esitykset alkavat jo klo 15. Kannattaa varata hyvät paikat katoksen alta etukäteen netistä, mutta myös portilta on mahdollisuus ostaa käteisellä viime hetken liput ennen esityksiä. Sydämellisesti tervetuloa 61. Kivi-juhlille!

Yleisön kommentteja esityksistä löytyy nyt myös nettisivuiltamme, lähetä sinäkin omasi jos olit katsomossa! Ohjeet ja kommentit täällä.


04.06.2013 Toisen näytöksen läpimeno

Ensi-ilta lähestyy (11.6.) ja harjoituksissa ollaan siirrytty läpimenoihin. Näytökset siis tehdään läpi ilman keskeytyksiä kuin se olisi oikea esitys. Ensin harjoitellaan ensimmäistä ja toista näytöstä erikseen ja myöhemmin yhdessä peräkkäin, väliajan kanssa. Tiistaina harjoituksia ennen oli talkoot, ja sieltä osa jäi seuraamaan harjoituksia. Katsomosta kuultuja kommentteja oli muun muassa: "Kuulosti ja näytti hyvältä" ja "katos jotenkin kokoaa äänet yhteen".

Ohjaaja Samuli Reunanen vaikutti tyytyväiseltä ja keskittyi palautteessaan lähinnä yksityiskohtien hiomiseen. Hän painotti näyttelijöille, että liikkeet kaipaavat vielä hiukan terävyyttä ja joitakin näyttämölle tuloja ja poistumisia sekä iskurepliikkejä tarkennettiin. Ulkopuolisen korviin kuulosti hauskalta ohjaajan ohjeistukset: "Koskisen ja Ahlqvistin täytyy tulla painokoneeseen nopeammin" tai "nyt käpyasemiin eturiviin!" Näyttelijät tietysti olivat heti kartalla ja tiesivät, mistä oli kyse.

Laulu ja musiikki kuulosti erinomaiselta sekä katsomossa istuneiden että ohjaaja-säveltäjä-työparin (Reunanen ja Iiro Ollila) mielestä, eikä äänentoistossa ollut moitittavaa. Upea esitys on tulossa eikä epäilystäkään, etteikö näytelmä olisi valmis ensi-iltaan mennessä! Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee tämän itse toteamaan. Kuvia harjoituksista:

lapimeno1.jpg

lapimeno2.jpg
Säveltäjä Iiro Ollila johtaa kuoroa.

lapimeno3.jpg

"Miten tämä kohta menikään?"

lapimeno5.jpg

Ohjaaja Samuli seuraa harjoitusten etenemistä eturivistä.

lapimeno6.jpg

lapimeno7.jpg

Aleksis Kivi (Esa-Matti Smolander) vauhdissa.

lapimeno8.jpg

lapimeno9.jpg

lapimeno10.jpg

lapimeno11.jpg

lapimeno12.jpg

lapimeno13.jpg

"Karrin takana" tauolla.


09.05.2013 Harjoituksia harjoitusten perään

Harjoituskausi on tosiaankin käynnissä ja Taaborilla harjoitellaan jo ahkerasti. Onneksemme aurinko on alkanut jo lämmittää mukavasti, joten mielelläänhän siellä mäellä on! Kuvasatoa:

090513_1.jpg

090513_2.jpg
090513_3.jpg
090513_4.jpg
090513_5.jpg
090513_7.jpg
090513_6.jpg
090513_8.jpg
090513_9.jpg

05.05.2013 Vihdoin Taaborilla!


taaborilla8.jpg

Aleksis Kivi -näytelmän harjoitukset ovat vihdoin siirtyneet sisätiloista sinne, missä esityksetkin pidetään: Taaborinvuorelle. Sinne Aleksis Kiven syntymäkodin toisella puolella olevalle mäelle, missä Kivikin pikkupoikana leikki. Perinteisesti Kivi-juhlien porukan yhteishenki kokee "mäelle siirtymisen" jälkeen huiman nousun, mikä toivottavasti näkyy myös lopputuloksessa!

taaborilla11.jpg

Harjoituksissa päästiin heti tositoimiin. Sää vaihteli sateesta auringonpaisteeseen, mutta tunnelma säilyi koko ajan hyvänä - kiitos ohjaaja-Samulin. "Mielestäni hänellä on todella hyvä ote tekemiseen ja luulenpa etten ole yksin ajatusteni kanssa. Tällainen kuva ainakin jäi muidenkin tuumailuista", kertoo kuorossa mukana laulava Tanja Heikkinen. Lisää kuvia Taaborin harjoituksista: 

taaborilla1.jpg

taaborilla2.jpg

taaborilla3.jpg

taaborilla4.jpg

taaborilla6.jpg

taaborilla9.jpg

taaborilla10.jpg

taaborilla12.jpg

taaborilla13.jpg

taaborilla14.jpg

taaborilla15.jpg


29.04.2013 Aitansiivoustalkoot!

talkoot1.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Maanantai-iltana järjestettiin kevätkauden ensimmäiset talkoot Taaborinvuorella. Siivosimme sekä rekvisiitta-aitat että Karrin taloa, mikä palvelee näyttelijäkuntaa harjoitus- ja esityskaudella. Ensimmäiset harjoitukset pidetään Taaborilla tuota pikaa, joten perinteiset talkoot olivatkin jo tarpeen! Talkoita järjestetään tilanteen mukaan vielä kertaalleen (kyllä siellä ainakin haravointia riittää ja muutenkin hommia ympäri kesän!), silloin toivotaan mukaan vielä isompaa porukkaa teitä ihania, aktiivisia talkoolaisia! Ihan joka ikinen on enemmän kuin tervetullut, sillä toimimalla yhtenä isona Kivi-juhlien porukkana saamme nostettua yhteishenkemme ihan uusiin sfääreihin! Kivi-juhlien yhteishenki onkin usein ollut vertaansa vailla. :)

talkoot2.jpg

Aitan ovenpieleen on maalattu ihan ensimmäisten Kivi-juhlien (tai silloin nimellä Kivi-juhla) päivämäärä: 12.7.1953.

talkoot3.jpg

talkoot4.jpg


28.04.2013 Retki Fanjunkarsiin

Aurinkoisena sunnuntaina joukko aktiivisia kivijuhlalaisia teki retken Siuntioon katsomaan Aleksis Kiveen läheisesti liittyvää Fanjunkarsia. Lue retkestä lisää kuvien kera klikkaamalla tästä.


22.4.2013 Lisää tunnelmia kuoro- ja bänditreeneistä

harkat1.jpg

Harjoituksissa mukana ollut kirjoittaa:

"Oikein mukavaa oli jälleen. Säveltäjä-Iiro luotsaa porukkaamme toteuttamaan visiotaan täsmällisesti, mutta kuitenkin rennosti ja huumorintajua unohtamatta. Kuorolaiset alkavat tuntea toisensa jo paremmin, juttu luistaa mukavasti ja myös huumorin kukka kukkii. Musiikin teko tässä porukassa ei ole mitenkään pakkopullaa, vaan päinvastoin yhteiset treenit sujuvat hyvin, aika kuluu huomaamatta, ja voisipa treenien sanoa toimivan jopa voimaannuttavana kokemuksena.

Kunpa vain saataisiin paljon yleisöä näkemään ja kuulemaan esityksiin kaiken tämän harjoittelun lopputulosta. Kaikin puolin mahtava esitys on varmasti luvassa!"

harkat2.jpg

harkat3.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

harkat4.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


14.4.2013 Treffeillä Aleksis Kiven kanssa!

nurmijarvenuutiset.jpg

Anna Tilli kirjoittaa tämän päivän Nurmijärven Uutisissa siitä, miten ohjaaja Samuli Reunanen on ohjeistanut Aleksis Kiven ja Charlotta Lönnqvistin näyttelijöitä - Esa-Matti Smolanderia ja Irja Rättöä - harjoittelemaan roolejaan varten. "Nyt minä pyydän teiltä jotain, mitä en ole pyytänyt keneltäkään aikaisemmin: minun mielestäni teidän pitäisi mennä treffeille", oli Reunanen todennut näyttelijöille ensitapaamisessa.

"On helpompi tehdä tätä työtä yhdessä, kun tuntee toista paremmin. Siinä ollaan sellaisten asioiden äärellä, että toimiminen ilman luottamusta on vaikeaa", Rättö pohtii.

Lue koko juttu Nurmijärven Uutisten nettisivuilta klikkaamalla tästä!


7.4.2013 Kuoroharjoituksia!

Viime viikonloppuna pidettiin kesän produktion kuoroharjoitukset, jossa käytiin läpi entuudestaan porukalle tuttuja kappaleita sekä opeteltiin uusiakin. Säveltäjä Iiro Ollilan mukaan paikoin aletaan jo kuulostaa ihan kuorolta! Paljon toki on siis vielä harjoiteltavaakin, mutta sitä vartenhan harjoituksia pidetäänkin pitkin kevättä. Seuraaviin treeneihin tulee jo osata kappaleita ulkoa, että vältytään papereiden rapisteluilta ja päästään kunnolla musiikin kimppuun. Tulkintaa kehiin siis!

"Kauniita melodioita, haastaviakin stemmoja, kertakaikkiaan hienoa musiikkia, jota on hienoa päästä laulamaan", kiteytti eräskin harjoituksissa mukana ollut. Ainakin alttorivissä supistiin, miten ihana tämäkin biisi on ja tuo myös... Mainittakoon myös, että mukana on upea rivi myös vähän pienempiä laulajaneitosia, jotka ovat myös tärkeä osa kuoroa. Ja taidettiinpa harjoituksissa laulaa onnittelulaulukin mukana olleelle syntymäpäiväsankarille! Tästä on hyvä jatkaa innolla eteenpäin!

Kuvia harjoituksista:

ak5.jpg


6.4.2013 Harjoitus, kohtaukset I-II

06042013373.jpg
Ja haara-perushyppy ja vuorosanoja poijaat...

 

 

 

 

 

 

 

 

06042013378.jpg

Ja sitten kokeillaan vähän neulomista

 

 

 

 

 

06042013379.jpgOokko sää nyt ihan tosissaan?


4.3.2013 Kivi-juhlatkin sheikkaa!

Youtubessa leviää erilaisia versioita "harlem shake" -tanssista (katso Ilta-Sanomien juttu aiheesta). Nyt myös Kivi-juhlat on kantanut kortensa kekoon!

Kivi-juhlien väki kiipesi sunnuntaina Taaborille umpihangessa, kiskoi päälleen rooliasut ja ryhtyi sheikkaamaan Heinin opastuksella ja Nikon hoitaessa kuvauspuolen. Vähän piti harjoitella, mutta nopeasti oli rytmi kohdallaan, vaikka ilma oli raikas - ja pian jo huivit ja helmat heiluivat vimmatusti. Kivi-juhlien perinteen mukaisesti homma hoidettiin täysillä loppuun vaikka umpihangessa maaten. Ja hauskaa oli! 

Ensi kesänä näyttämöllä sheikkaa Aleksin ja Charlotan rakkaustarina. Vierivä Kivi ei sammaloidu!


9.2.-10.2.2012 / Kuoroviikonloppu

Ensi kesän näytelmän kuorolaiset kokoontuivat viikonlopun harjoitusleirille Nurmijärven Yhteiskoululle.

dscn4680.jpgKäynti Nykkiin läpi tuulen ja tuiskun...

dscn4690.jpg...ja sitten töihin...

dscn4664.jpg

No ihan kiva...kyllä tästä hyvä tulee...
Vielä pientä viilausta...

 Kuvassa musiikista vastaava Iiro Ollila.

 

 


23.10.2012 / Terveisiä työpajasta

Joukko harrastajanäyttelijöitä kokoontui maanantaina 22.10. Nurmijärven yhteiskoulun saliin. Kyseessä oli Kivi-juhlien ensi kesän produktion ensimmäisestä tapaamisesta, työpajasta. Työpajan tarkoituksena oli saada ensikontakti näyttelijöiden, ohjaajan ja säveltäjän välillä ja niinpä ilta koostui erilaisista improvisaatioharjoitteista.
 
Kesällä 2013 Kivi-juhlat esittää Veijo Meren teokseen Aleksis Stenvallin elämä pohjautuvan näytelmän Aleksis Kivi, ohjaajana toimii Samuli Reunanen ja musiikin säveltää Iiro Ollila. Teatterikorkeakoulun käynyt parivaljakko on tehnyt töitä yhdessä ennenkin. ”Minulla on harrastajateatteritausta. Olen myös työstänyt Kiven tekstejä ennenkin – ohjasin esimerkiksi Nummisuutarit Kajaanissa kymmenen vuotta sitten”, Reunanen kertoo. Reunasen käsialaa oli myös Teatteri Jurkan näytelmä Kivi, joka nähtiin viime uudenvuodenaattona Nurmijärvelläkin.
 
Taaborinvuori on miehille omien sanojensa mukaan pyhä paikka. ”Motivaatio-ongelmia ei todellakaan ole”, ohjaaja toteaa. Reunanen ja Ollila tulevat mielellään ”tuomaan Taaborin maisemiin Kiven juoksua”. Ollila säveltää musiikit Kiven teksteihin juuri tätä produktiota varten.
 
”Porukka vaikuttaa siihen, millainen näytelmästä muodostuu, vielä on aikaista sanoa tarkemmin”, Ollila toteaa. Hän haluaakin tutustua rauhassa näyttelijöihin useamman työpajan avulla, ja tästä syystä työpajoihin osallistuminen olisi suotavaa. Työpajoja järjestetään syksyn ja talven aikana muutamia, tiiviimpi harjoituskausi käynnistynee vapun jälkeen. Esitykset ajoittuvat kahteen osaan: kesäkuulle ja elokuulle. Maanantain työpajassa ohjaaja ja säveltäjä toivoivat, että vieläkin useampi harrastajanäyttelijä osallistuisi produktioon. Mukaan tarvitaan kaikenlaisia ihmisiä sekä näyttelijöiksi että kuorolaisiksi, ikään, sukupuoleen tai teatteritaustaan katsomatta!
 
/ Susanna Gillberg